Mikä kylä ansaitsee Pohjois-Savon Vuoden Kylä 2020 tittelin?

20.1.2020

Mikä kylä ansaitsee Pohjois-Savon Vuoden Kylä 2020 tittelin?

Pohjois-Savon Kylät ry hakee yhdessä Pohjois-Savon Liiton kanssa Pohjois-Savon Vuoden Kylää 2020. Vuoden kylää etsitään ehdotusten perusteella ajalla 20.1.-8.3.2020. Ehdotuksen tekijä voi olla kuka tahansa, mikäli osaat perustella ja kertoa miksi juuri kyseinen kylä on Pohjois-Savon paras kylä. Kylä voi itsekin ehdottaa itseään, mutta kylän omaan ehdotukseen on hyvä kirjoittaa perusteluja laajemmin ja kertoa omasta toiminnasta. Viimeisen kuuden vuoden aikana tittelin saaneita kyliä ei voi kuitenkaan ehdottaa. Ehdotukset käydään läpi Pohjois-Savon Kylät ry:n hallituksessa. Vahvistuksen valinnalle antaa Pohjois-Savon Liiton maakuntahallitus. Pohjois-Savon Vuoden Kylä julkaistaan maakuntavaltuuston kokouksessa kesäkuussa. Ehdotuksia otetaan vastaan Pohjois-Savon Kylät ry:n kotisivuilla tai postitse.

Pohjois-Savon Vuoden Kylä -kilpailu nostaa esiin kylätoiminnan monipuolisuutta

Pohjois-Savon Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä ja kaupunginosia, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä.

Vuoden kylän valinnassa painotetaan kylän kehittämisen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Huomioon otetaan erityisesti kylän kehittäminen laaja-alaisesti, kunnan ja kylän välinen yhteistyö, lähipalvelujen tuottaminen ja tuotteistaminen, työllistäminen, avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen sekä elinkeinojen edistäminen.

Viimeisen kuuden vuoden aikana tittelin saaneita kyliä ei voi kuitenkaan ehdottaa

Vuoden Kyläksi Pohjois-Savosta ei voida esittää kuitenkaan kylää, joka on saanut tittelin viimeisen 6 vuoden aikana. Näitä ovat: Tuovilanlahti 2019 (Kuopio), Kotalahti 2018 (Leppävirta), Muuruvesi 2017 (Juankoski /Kuopio), Jyrkkä 2016 (Sonkajärvi), Pöljä 2015 (Siilinjärvi), Kauppilanmäki 2014 (Vieremä). Mikäli ehdotat kylää, joka on aiemmin palkittu Pohjois-Savon Vuoden Kylänä, tulee toiminnan olla kehittynyt edellisestä valinnasta.

Ehdotuksia otetaan vastaan sähköisellä lomakkeella:

https://www.pohjois-savonkylat.fi/vuoden-kyla/

tai postitse Pohjois-Savon Kylät ry, Isoharjantie 6, 71800 Siilinjärvi. Kuoreen tunnus ”Vuoden Kylä”.

Lisätietoja:

Merja Kaija, kyläasiamies

045-1791070

merja.kaija@pohjois-savonkylat.fi