Vuoden 2024 Virkistyspäiviä voi hakea omalle kylälle

23.2.2024

Maakunnan HYTE:n rahoittamana toteutettu virkistyspäivätoiminta alkoi jo vuoden 2023 puolella, ja tuolloin tarjolla oli 24 virkistyspäivää. Syksyn 2023 aikana Virkistyspäiviä järjestettiin Iisalmen (Ruotaanlahti), Kiuruveden (Korpijoki), Kuopion (Vehmasmäki ja Muuruvesi), Leppävirran (Sorsakoski ja Kotalahti), Rautalammin (Kerkonkoski), Suonenjoen (Lempyy ja Kärkkäälä), Siilinjärven (Kolmisoppi), Sonkajärven (Paisua) ja Tuusniemen (Etelä-Tuusniemi) kuntien alueilla. 

VIRKISTYSPÄIVIÄ ON TARJOLLA MYÖS VUONNA 2024

Pohjois-Savon HYTE rahoittaa Virkistyspäivä-toimintaa myös tänä vuonna: Mikäli teidän kylänne on kiinnostunut toteuttamaan virkistyspäivän/-päiviä tänä vuonna, niin täyttäkää tämän linkin takaa löytyvä hakulomake .  


  • Haku on jatkuva vuonna 2024, mutta otamme hakemukset vastaan mielellään viimeistään 30.9. mennessä.
  • Hankkeen kautta on mahdollista saada rahoitus esimerkiksi tilavuokraan ja mahdollisiin esiintyjäpalkkioihin.
  • Pohjois-Savon Kylien työryhmä tekee valintapäätöksiä maakunnallinen tasapuolisuus sekä rahoittavan tahon eli Pohjois-Savon HYTE:n toiveet uusien alueiden/kylien toimintaan mukaan saamisesta huomioon.