Tuovilanlahdelle kunniamaininta Kauhavalla

25.8.2019

Kunniamaininta Vuoden kylä -kisassa: Tuovilanlahti, Kuopio, Pohjois-Savo

Kunniamaininta Vuoden kylä -kilpailussa on myönnetty Tuovilanlahden kylälle. Pohjoissavolainen noin 250 asukkaan kylä on tehnyt pitkäjänteistä kehittämistyötä tavoitteenaan tehdä Tuovilanlahdesta kansainvälisestikin kiinnostava matkakohde.

Tuovilanlahdella sijaitsee useita kiinnostavia luontonähtävyyksiä, kuten Suomen korkein vesiputous. Kylään on kuitenkin kehitelty paljon muutakin kiinnostavaa nähtävää. Kylän perinteisiä rakennuksia on kunnostettu ja moni niistä on museokäytössä esitellen Tuovilanlahden historiaa matkailijoille. Kohteita ylläpitävät niin nuorisoseura kuin yritystoimijatkin.

Suunnitelmallisuus, pitkäjänteisyys ja talkootyö yhteisen päämäärän eteen ovat Tuovilanlahden kylän menestyksen kulmakiviä. Kylä on edelläkävijä, joka teki ensimmäisen kyläsuunnitelmansa jo 80-luvulla. Talkootunteja ei lasketa, sillä työskentely oman kylän eteen on asukkaille enemmänkin tapa elää. Koko kylä on sitoutunut sen kehittämiseen.

Historiaa vaalitaan Tuovilanlahdella aivan erityisesti. Kylän monien museoiden lisäksi historiatietoa on kerätty kyläkirjaan sekä erillisille kylän historiaa esitteleville nettisivuille. Perinteitä vaalitaan myös erilaisten vuosittaisten tapahtumien ja juhlien muodossa.

Yhteystiedot: Tuovilanlahden Nuorisoseura ry, taloudenhoitaja Mervi Rönkä p. 0445509364