Pohjois-Savon Vuoden Kylä 2023 ja kunniamaininnan saavat kylät

13.6.2023

Pohjois-Savon Vuoden Kyläksi 2023 on valittu Kerkonkoski Rautalammelta!

Onnea Kerkonkoski!

Kerkonkoskella kylää on kehitetty talkoilla sekä kehittämishankkeen myötä. Kerkolle kylään -hankkeessa on palkattu lisäresurssia kyläisten avuksi tuomaan Kerkonkoskea esille elävänä kylänä ja matkailukohteena. Visitkerkonkoski.fi sivut kutsuvat kylään ja sivuilla näkyy kylän omaleimaisuus. Kylällä tehdään tapahtumia innolla ja suurella sydämellä. Työtä ja tiedotusta tehdään kylän kuin yhteistyötahojen kanssa, unohtamatta kuntaa ja alueen yrittäjiä. Rakkaus omaa kylää ja kyläläisiä kohtaan näkyy Kerkonkoskella.

Pohjois-Savon Vuoden Kylä valittiin nyt 37 kertaa. Valinnat tekevät Pohjois-Savon Liitto ja Pohjois-Savon Kylät ry:n yhdessä ja Pohjois-Savon Liiton maakuntahallitus nimeää Pohjois-Savon Vuoden Kylän ja kunniamaininnan saavat kylät vuosittain.

Palkittava kylä saa palkinnoksi Kuikka-viirin, kunniakirjan ja 1000 euron palkintorahan. Maakunnallisen kilpailun voittaja osallistuu Suomen Kylät ry:n järjestämään valtakunnalliseen Vuoden Kylä -kilpailuun vuonna 2024.

Kunniamaininnan Länsi-Maaningan Viitoset ja Länsi-Vesanto. Kaksi kylää palkitaan kunniamaininnalla ansiokkaasta kylätoiminnasta.

Länsi-Maaningan Viitoset uutena viiden kylän (Leinolanlahti, Kurolanlahti, Varpasmaa, Petsamo ja Pulkonkoski) yhdistävä kylätoimijana tuonut alueelle uutta eloa ja paljon tapahtumia. Tarkoituksena on laajemmalla yhteistyöllä saada elinvoimaa alueella ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Länsi-Vesanto, jota kutsutaan myös Vesijärveksi ja Horontaipaleeksi on pitänyt ansiokkaasti huolta omasta seurantalosta ja uimarannasta, tehnyt hankkeita ja hakenut rahoituksia ennakkoluulottomasti toiminnan kehittämiseksi. Kylällä on huomioitu turvallisuusasiat, tehty ekotekoja ja mahdollistettu toimintaa kaikenikäisille. 

Länsi-Vesannolta Arto Huttunen (vas.), Anu Hytönen ja Aila Riikonen, Kerkonkoskelta Minna Vauhkonen ja Johanna Koponen sekä Länsi-Maaningan Viitosista Anna-Liisa Pekkarinen ja Anu Jokisaari.