Lempyy on Pohjois-Savon Vuoden Kylä 2022, kunniamaininnat Kolmisopelle ja Kurkimäkeen

6.6.2022

Lempyyn vireä kylä Suonenjoelta saa kunnian olla Pohjois-Savon Vuoden Kylä 2022

Lempyyllä tehdään kylän kokoon nähden paljon talkoita ja talkooväkeä kylän oman toiminnan ylläpitämiseen on löytynyt hyvin. Talkoita on tarvittu kylän oman seurantalon remontointiin ja edelleen kylä haluaa parantaa oman kylän harrastusmahdollisuuksia. Lempyyllä toimintaa on välillä talkoolaisten mukaan niin paljon, että välillä pitää muistaa huokaistakin. On tansseja, senioriruokailua, rannan ylläpitoa ja kyläläisten käytössä on rantasaunakin, on tehty frisbeegolf rata ja kylän kotisivuilta löytyy infoa, jos etsinnässä on oma koti tai mökki Lempyyltä.  Kylä on onnistunut asukashankinnassa, uusia lapsiperheitä on kylän alueelle muuttanut. Lempyy markkinoi itseään hyvien ihmisten – ja yhteyksien kylänä Suomen maukkaimmassa kaupungissa.  

Pohjois-Savon Vuoden Kylän valinnassa on painotettu niin kylän aktiivisuutta, toiminnan suunnitelmallisuutta ja monipuolisuutta kuin toimintaa monen ikäisille. Yhteistyön tekeminen ja tiedottamisen tärkeys on huomioitu valinnassa.

-        Lempyyltä tätä kaikkea löytyy ja oman kylän elinvoimaisuuteen uskotaan lujasti, kertoo kyläasiamies Merja Kaija Pohjois-Savon Kylät ry:ltä.

Pohjois-Savon Vuoden Kylä 2022 kunniamaininnat menevät Kolmisopelle Siilinjärvelle ja Kurkimäkeen Kuopioon.  Molemmissa kunniamaininnan saavissa kylissä on tehty todella monipuolista työtä kylän eteen. Luontokohteita oman kylän alueelta osataan hyödyntää ja monia toimintoja on kylälle saatu omien hankkeiden kautta.

Palkitseminen ja julkistaminen

Pohjois-Savon Vuoden Kylän valitsevat yhdessä Pohjois-Savon Liitto ja Pohjois-Savon Kylät ry. Julkistaminen ja palkitseminen olivat maakuntavaltuuston kokouksen alussa 6.6.2022 klo 11.00.