Eeva Mölkänen aloittaa kylätaidekoordinaattorina Oma kylätaide -hankkeessa

19.1.2023

Oma kylätaide -hankkeen kylätaidekoordinaattorina aloittaa Eeva Mölkänen 1.2.2023.  Eevalla on monipuolinen kokemus erilaista taideprojekteista niin ohjaajana kuin taiteilija. Koulutukseltaan Eeva on kuvataiteilija ja yhteisöpedagogi (AMK). Eeva asuu Suonenjoen Iisvedellä sijaitsevassa Kolikkoinmäessä.

Oma kylätaide -hanke toteutetaan vuoden 2023 aikana Pohjois-Savon harvaanasutun maaseudulla. Hankkeessa pidetään harvaanasutun maaseudun kylillä ja siellä sijaitsevilla kylätaloilla Pohjois-Savossa oma kylätaide-tapahtumia, joissa kyläläiset tuovat kylätalolle tai vastaavalle yhteiselle tilalle esille omasta kodistaan tärkeäksi kokemiaan taide-esineitä. Oma kylätaide-tapahtuman yhteyteen voidaan lisäksi järjestää taidetyöpaja, missä kaiken ikäiset kyläläiset pääsevät kokeilemaan, vaikka yhteisötaideteoksen maalaamista, luontoaiheisen taidekollaasiin tekoa, ympäristötaideteoksen tai vaikka keramiikkatöiden tekoa. Mikäli kylä ei innostu taidetyöpajasta, toisena vaihtoehtona on hankkia muusikko tai esiintyvä taiteilija paikalle luomaan ohjelmaa kyläläisille.

Hankkeen tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta taiteen avulla harvaanasutun maaseudun kyläläisille.


Eeva Mölkäsen yhteystiedot lisätään Ota yhteyttä -sivulle 1.2.2023.