Ehdota Pohjois-Savon Vuoden Kylää 2017

21.02.2017 08:00

Kylä tai asuinalue, jossa asukkaiden tarpeet huomioidaan, tehdään yhdessä ja toiminta on suunnitelmallista. Pohjois-Savon Vuoden kylää 2017 haetaan ehdotusten pohjalta 15.3.2017 asti. Kylää voi ehdottaa kuka vain, myös kylän toimijat itse. Mikä kylä ansaitsee tänä vuonna Pohjois-Savon Vuoden kylä nimityksen? 

Pohjois-Savon Vuoden kylää 2017 haetaan vapaamuotoisten ehdotusten pohjalta Pohjois-Savon alueelta.  

- Jatkamme edellisten vuosien tapaan avoimilla ehdotuksilla, joita kuka vain voi antaa. Perusteluja on hyvä antaa, valinnan tueksi. Eikä haittaa, vaikka samasta kylästä tulisi useampi ehdotus, kertoo kyläasiamies Merja Kaija.

Ehdotuksia voi toimittaa postitse Pohjois-Savon kylät ry:lle tai antaa netissä lomakkeen kautta. Pohjois-Savon Kylät ry:n hallitus valitsee saapuneista ehdotuksista kylän, jota ehdotetaan Pohjois-Savon Liitolle valittavaksi Pohjois-Savon Vuoden kyläksi 2017.

Ehdotettujen kylien joukosta yhtä kylää esitetään mukaan Valtakunnallisen vuoden kylä kilpailuun, jonka vuosittain järjestää Suomen Kylätoiminta ry. Valtakunnallinen Vuoden kylä palkitaan tänä vuonna Maaseutuparlamentissa, joka järjestetään 1.-3.9.2017 Leppävirralla, Pohjois-Savossa.

Esitettävä kylä voi sijaita harvaan asutulla maaseudulla, ydinmaaseudulla, taajamassa tai kaupungin kupeessa. Vuoden kylän valinnassa painotetaan kylän kehittämisen suunnitelmallisuutta, monipuolista ja pitkäjänteistä toimintaa, joka suuntaa tulevaisuuteen. Laaja-alainen yhteistyö, kylä-kunta yhteistyön sujuminen, lähipalvelujen tuotteistaminen tai uudelleen järjestäminen sekä elinkeinojen edistäminen otetaan huomioon valintaa tehtäessä. Avoin tiedottaminen, hankkeet ja eri ikäryhmien huomioiminen kylän toiminnassa painottuvat vuoden kylää valittaessa.

Vuoden Kyläksi Pohjois-Savosta ei voida esittää kuitenkaan kylää, joka on saanut tittelin viimeisen 6 vuoden aikana. Näitä ovat: Jyrkkä 2016 (Sonkajärvi), Pöljä 2015 (Siilinjärvi), Kauppilanmäki 2014 (Vieremä), Etelä-Tuusniemi 2013 (Tuusniemi), Paisua 2012 (Sonkajärvi) ja Sorsakoski 2011 (Leppävirta). Valtakunnalliseksi Vuoden Kyläksi 2013 valittua Soinilansalmea (Leppävirta) ei voi esittää. Mikäli esittää aiemmin palkittua kylää, tulee toiminnan olla kehittynyt edellisestä valinnasta.

Tästä pääset katsomaan kaikki palkitut Vuoden Kylät Pohjois-Savossa.

Valtakunnalliset Vuoden Kylät löytyvät tästä linkistä Suomen Kylätoiminta ry:n sivuilta.

Postitse ehdotukset: Pohjois-Savon Kylät ry, Kyläasiamies Merja Kaija, Isoharjantie 6, 71800 Siilinjärvi. Postitse esitykset voivat olla vapaamuotoisia, mutta ehdotuksesta tulee käydä ilmi Kylän nimi, Kunta, ehdottajan tiedot sekä miksi kylä tulisi valita Vuoden Kyläksi Pohjois-Savossa.

Netissä täytettävä ehdotuslomake, löytyy tästä linkistä.

Lisätietoja: Kyläasiamies Merja Kaija 045-1791070, merja.kaija@pohjois-savonkylat.fi