Vuoden kylä haussa jälleen

”Tiedätkö kylän, joka on elinvoimainen ja suuntaa tulevaisuuteen? Toimintaa tehdään suunnitelmallisesti, yhteistyössä muiden kanssa? Kylä tiedottaa avoimesti ja haluaa edistää alueensa palveluita ja elinkeinotoimintaa?   Jos tiedät, niin ehdota sitä meille, kertoo kyläasiamies Merja Kaija.

Pohjois-Savon Kylät ry julistaa haun avatuksi vuodelle 2018

Ehdotuksia otetaan vastaan 1.2.2018- 15.3.2018 välisenä aikana.

Pohjois-Savon Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä ja kaupunginosia, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä.

Vuoden kylän valinnassa painotetaan kylän kehittämisen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Erityisesti otetaan huomioon kylän kehittäminen laaja-alaisesti, miten on järjestetty kunnan ja kylän välinen suhde, lähipalvelujen tuotteistaminen, avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen sekä elinkeinojen edistäminen. Samoja teemoja painotetaan Valtakunnallisen Vuoden Kylän valinnassa.

Maakunnallisten vuoden kylän ehdotukset käsittellään Pohjois-Savon Kylät ry:n hallituksessa. Lopullisen vahvistuksen valinnalle antaa Pohjois-Savon Liiton maakuntahallitus. Pohjois-Savon Vuoden Kylä julkaistaan Maakuntavaltuuston kokouksessa kesäkuussa.  

Kylän palkitseminen

Maakuntavaltuusto palkitsee Pohjois-Savon Vuoden Kylän kunniakirjalla ja Kuikka-viirillä. Vuonna 2018 ensimmäistä kertaa Pohjois-Savon Vuoden Kylä saa rahapalkinnon 300 €.

Valtakunnallinen Vuoden Kylä ja kunniamaininnan saavat kylät julkistetaan LOKAALI-tapahtumassa Savonlinnassa syyskuussa.

Kylät, joita ei voi ehdottaa

Vuoden Kyläksi Pohjois-Savosta ei voida esittää kuitenkaan kylää, joka on saanut tittelin viimeisen 6 vuoden aikana. Näitä ovat: Muuruvesi 2017 (Juankoski /Kuopio), Jyrkkä 2016 (Sonkajärvi), Pöljä 2015 (Siilinjärvi), Kauppilanmäki 2014 (Vieremä), Etelä-Tuusniemi 2013 (Tuusniemi), Paisua 2012 (Sonkajärvi). Valtakunnalliseksi Vuoden Kyläksi 2013 valittua Soinilansalmea (Leppävirta) ei voi myöskään esittää. Mikäli esittää aiemmin palkittua kylää (ennen vuotta 2012), tulee toiminnan olla kehittynyt edellisestä valinnasta.

Ehdotuksia Pohjois-Savon Kyläksi voi tehdä kuka tahansa. Jos mielessäsi on kylä, asuinalue tai kaupunginosa Vuoden Kylä tittelin, niin laita ehdotuksesi tulemaan.  Ehdotuksia otetaan vastaan sähköisellä ehdotuslomakkeella, joka on alla tai postitse Pohjois-Savon Kylät ry, Isoharjantie 6, 71800 Siilinjärvi. Kuoreen tunnus ”Vuoden Kylä”.

Kiitokset kaikille ehdotuksia jättäneille, ehdotusten antaminen päättyi 15.3.2018. Ehdotukset käsiteltään Pohjois-Savon Kylät ry:n hallituksessa 20.3.2018.