Maaseudulla turhuutta vai perustarpeita

Maaseudusta puhutaan tällä hetkellä paljon sekä puolesta että vastaan. Sekä tarvitaanko maaseudulle mitään vai pitääkö pärjätä omillaan. Mutta mikä on sitten se oikea totuus, jokainen meistä katsonee sitä omasta näkökulmastaan. Kerron miltä se minun silmissä näyttää, kun olen useamman vuoden Pohjois-Savon kyliä kiertänyt ja maaseudun asukkaita tavannut.  Jokaisella kylällä, jokaisessa tilaisuudessa, olipa illan tai tapaamisen teema mikä tahansa, lopuksi asiat kietoutuvat kuitenkin aina kolmeen toimimattomaan asiaan, tiestöön, nettiyhteyksiin ja sähköihin. Nämä kolme asiaa ovat ne, joihin kylillä ja maaseudulla toivotaan parempaa tulevaisuutta ja lisärahoitusta.  Ne ovat meille kaikille niitä asioita, joita ilman emme enää pärjää.  Varmaan sinä, kuten minäkin tarvitsemme näitä asioita joka päivä, elämiseen, töissä käymiseen ja yrittämiseen.  Osalla niitä vain ei ole, ne ovat erittäin huonossa kunnossa tai huonosti saatavilla.

Voisitko sinä ajatella, että toimisit tässä maassa tuottavana yksilönä ilman tätä perusinfraa? Minä en ainakaan.

Moni toimija maakunnassa, kuten minä itsekin kylillä liikkuessani vien viestiä, että rahoitusta on saatavilla, siihen, tähän, tuohon ja etenkin kaikkeen mahdolliseen uuteen ja innovatiiviseen.  Haluamme hankkeilla ja projekteilla tukea uusia hienoja juttuja, moderneita kokeiluja ja tietenkin etäyhteyksien kautta ja digitaalisesti.  Mutta entäs, ne kyläläiset ja maaseudun asukkaat, mitä he haluavat? He haluavat perusasiat kuntoon, sen perusinfran, joita meistä jokainen tarvitsee elääkseen, käydäkseen töissä ja yrittääkseen.  Ja näitä tarvitaan myös uusien hankkeiden ja projektien toteuttamiseen.

Monesti olen miettinyt, mistä voi kylä voisi hakea rahoitusta perusinfran kuntoon laittamiseen? Vielä ei ole tullut vastaan tai muuten byrokratia sen kieltää. Mutta kertokaa toki, jos tieto ei vielä ole tavoittanut tätä kyläasiamiestä. Joitakin rahoituksia voi saada laajakaista hankkeisiin, mutta niidenkin käyttö taitaa olla jäissä operaattorien puuttumisen takia. Mutta tiestö, siihen ei taida olla rahoitusta.  Eikä niihin kuoppiin ja monttuihin saa itse koskea tai voi saada jopa rikollisenleiman. Kehotetaan soittamaan Tienkäyttäjänlinjalle, josta apua ei usein saa ja viime aikana ei ole päässyt edes puhelimella läpi.  Sähkön saamisen varmuus, ei myöskään ole niitä kylän omatoimisesti hankkeilla hoidettavia asioita. No taitaa yksi kylä Suomessa myydä sähköä valtakunnanverkkoon, Alpua Raahessa. Toki sähkön saannin varmuutta voi edesauttaa aggregaateilla tai aurinkovoimalla, mutta nämä ovat helpottavat vain hetkellisesti poikkeusoloissa.

Voisiko EU:n kautta tulevia hankerahoituksia ohjata perusinfran kuntoon saattamiseen maaseutualueilla? Tähän varmasti moni tarttuisi, jos se olisi mahdollista.  Mutta se ei taida olla, koska nämä toimet kuuluvat kunnan ja valtion perustehtävien hoitamiseen. Tulevilla ohjelmakausilla jatketaan edelleen uusien innovatiivisten hankkeiden tukemista, yritysten syntymistä ja toivotaan uusia palveluita maaseudulle. Mutta nämä toimet tarvitsevat toimivan perusinfran toimintojen pyörittämiseen. Jos sitä ei ole, ei synny mitään uutta ja innovatiivista toimintaa, mutta ei ole mahdollista pyörittää edes normaalia arkea ja perustoimintoja. Ja palvelut siirtyvät kirkonkyliin, taajamiin ja kaupunkeihin.

Eräässä kyläillassa minulle sanottiin hyvin, ”Ei voida käyttää enää kirkonkylän palveluita, kun ei tietä mitä pitkin sinne mennä.”  Tämä jäi kyllä mietityttämään. Ei tule uusia yrityksiä maaseudulle tai etätöitä tekeviä asukkaita, jos ei ole kunnollista nettiä. Eikä ruoka siirry jalostukseen eikä kauppoihin tai puut metsästä tehtaalle, jos tiet pettävät alta.  Eikä digiloikka tee helposti, kun toimivaa nettiä ei ole saatavilla.

Merja Kaija, kyläasiamies 

 

 

Kylätalot tuovat onnellisia hetkiä asukkaille,

Mutta monelle kylälle myös suuren laskun ylläpidon ja kiinteistöveron muodossa. Kuopio on tekemässä viime vuodelta hyvän tuloksen ja on noussut suurten kaupunkien kärkisijoille asukastyytyväisyydessä mitattuna. Kaupungille tämä on hieno asia. Muistettava on kuitenkin, että monet kylät ja asukastoimijat puurtavat omalla alueellaan talkoilla ja vapaaehtoisesti paljon toimintaa eri-ikäisille kuopiolaisille, järjestävät paljon tapahtumia, ylläpitävät matkailukohteita sekä pitävät huolta oman alueen asukkaista ja kyläturvallisuudesta. Monella kylällä tehdään talkoilla se, mitä taajamissa tarjotaan erilaisina palveluina jonkun muun toimijan puolelta, kylillä se tehdään itse. Kylien ainoita kohtaamispaikkoja voivat olla kylätalot tai seurantalot, joiden ylläpito on pääosin täysin kyläläisten talkootyön varassa. Remontteihin avustusta voi saada, mutta niidenkin tulee sisältää talkootyötä, joka voidaan muuttaa euroiksi ja omarahoitusosuudeksi.

Kuopiossa valtuutetut jättivät valtuustoaloitteen, jossa toivotaan kylätalolinjausta Kuopioon. Yksi tärkeä asia valtuustoaloitteessa kuitenkin unohtui; kiinteistövero. Se on monelle kylälle se isoin lasku, joka on maksettava. Laskun eteen on myytävä monta kuppia kahvia, todettiin Kuopion kylä ja asukasillassa. Kuopion kaupunki avustaa järjestöjä avustuksilla, mutta onko järkeä, että avustusta annetaan toisella kädellä ja toisella kädellä otetaan avustus takaisin kiinteistöveron muodossa.  Kunta tai kaupunki voi itse määritellä mikä on kiinteistöveron suuruus yleishyödyllisistä kiinteistöistä. Vero voidaan kokonaan poistaa tai pienentää, se on teidän valtuutettujen käsissä. Te voitte päättää, meneekö avustus oikeasti toimintaan vai kiinteistöverojen maksuun.

 

Merja Kaija, kyläasiamies

Pohjois-Savon Kylät ry