Tuusniemellä yhdistykset asettavat liikkumaan lähtemisen kynnyksen matalalle polkaisemalla käyntiin Nuorten Lajilauantait ja Perheiden Lystiliikunnan


Ison osan Tuusniemen nykyisestä liikunnallisen toiminnan tarjonnasta tuottavat eri yhdistystoimijat. Tänä keväänä tarjonta monipuolistuu, kun tuusniemeläiset yhdistykset käynnistävät yhdistysten yhteistyöllä kaikille kuntalaisille avoimet ja maksuttomat Nuorten Lajilauantait ja Perheiden Lystiliikunta -tapahtumapäivät. 

Nuorten Lajilauantait ja Perheiden Lystiliikunta on liikunnallinen pilottiprojekti, jonka suunnittelun tuusniemeläiset yhdistykset käynnistivät joulukuussa 2018. Pilottiprojektiin mukaan lähdön mahdollisuus tuli tarjolle Pohjois-Savon Kylien ja Pohjois-Savon Liikunnan yhteisessä Koulutukset kuntoon – ossoominen  mukkaan –hankkeessa (Leader). Hanke toteuttaa yhdistyksille yhteiset työpajaillat, joissa on tähän mennessä suunniteltu ja rakennettu uutta toimintaa, mietitty toiminnan käynnistäminen ja viestintä. Suunnitteluillat fasilitoiva Niina Markkanen Pohjois-Savon Liikunnasta kehuu syystä tuusniemeläisten idearikkautta ja toimeen tarttumista.  

Mukana uuden toiminnan käynnistämisessä ovat Tuusniemen Kylät, Tuusniemen Vanhempainyhdistys, Hevosystäväinseura, 4H, MLL, Tuusniemen Raju sekä Tuusjärven Tuiske. Tekemisen vastuut on jaettu eri yhdistysten kesken. Näin kukaan ei kuormitu liikaa.

Pilottiprojektissa testataan, saadaanko uuteen yhteistyöllä toteutettavaan toimintaan rakennettua osallistujia houkuttava ja kaikkinensa toimiva malli, jotta vastaavaa toimintaa voitaisiin toteuttaa jatkossa myös syksyllä ja siitä eteenpäinkin. Tuusniemeläisille nuorille ja nuorisovaltuuston jäsenille toteutetun kyselyn perusteella tiedetään, että toivottuja lajeja riittää tulevillekin kausille.

 

Kevään ohjelman näet tämän linkin takaa